Pyöräilyä

Nyt kun olen sään lämmettyä pyöräillyt aiempaa enemmän, olen tajunnut kuinka paljon polvi on vahvistunut viimeisten viikkojen aikana. Kun kuutisen viikkoa sitten pyöräilin ensimmäistä kertaa oikealla polkupyörällä, polkeminen tuntui hieman epävarmalta, enkä ollut ollenkaan varma siitä, haluanko puristaa lisää voimaa jos ylämäkeen tullessa unohtuu liian suuri vaihde silmään. Kun eilen kävin pyöräilemässä, huomasin välillä nousevani aivan vaistomaisesti seisovaan polkuasentoon, kun halusin selvitä ylämäestä vaihdetta vaihtamatta. Eikä tunnu missään. Ei polvi toki vielä entisensä ole, mutta on aina mukava huomata konkreettisia edistymisen merkkejä.

Toinen merkki: Tänä viikonloppuna muutamat työkaverit käviviät taas Whistlerissä laskettelemassa, ja pohdiskelin lievästi kateellisena, että kyllä tuolla polvella varmaan oikeasti pystyisi laskemaan. Kuusi viikkoa sitten kun samat työkaverit kävivät Whistlerissä ajatus oli lähinnä se, että polven kanssa voisi ehkä juuri ja juuri selvitä sukset jalassa hengissä alas.

Vuoristohaikki

Sunnuntaina tuli sitten kokeiltua, miten polven kanssa pääsee vuorelle. Vastaus on että ihan hyvin. Haikki oli toki lyhyt, vain 2 kilometriä ylös ja samaa reittiä takaisin alas, mutta polku oli varsin jyrkkä. Korkeuseroa oli nimittäin 300 metriä, eli kaltevuus oli keskimäärin 15 prosenttia. Se on paljon se.

Siitä huolimatta polvi ei varsinaisesti vihoitellut ollenkaan. Alas tullessa tosin vasemman jalan lihaksissa tuntui lievää pistävää kipua, mutta se oli aika lievää. Kuitenkin oli ihan hyvä että reissu ei tuon pidempi ollut. Ja täytyy myös todeta, että ylös mennessä oikea eli terve jalka väsyi ennen vasenta, joten kaipa sitä tuli vaistomaisesti rasitettua enemmän.

Haikilta kotiuduttuani kävin vielä pyöräilemässä. Tuntui siltä, että 20 kilometrin lenkki melko mäkisessä maastossa vain toimi hyvänä verryttelynä polvelle. Tosin tänä aamuna herätessäni jalat tuntuivat aika jäykiltä, joten kyllä eiliset rasitukset sentään jossakin tuntuivat. Sillä ei kuitenkaan välttämättä ole mitään tekemistä polvileikkauksesta toipumisen kanssa.

Polvi paranee

Olen nyt ollut Seattlessa nelisen viikkoa, ja tuntuu siltä että polven kanssa menee koko ajan paremmin ja paremmin. Kun ensimmäistä kertaa hyppäsin täällä polkupyörän selkään, polkeminen vähänkään isommalla vaihteella tai jyrkemmässä ylämäessä tuntui hieman epävarmalta, mutta nyt jo oikein nautin siitä kun vasemmalla jalallakin voi ihan kunnolla puristaa kun pitää saada lisää vauhtia tai selviytyä tiukasta ylämäestä. Silti minusta tuntuu, että pyöräilyä pitäisi harrastaa enemmän. Useimpina päivinä en ole polkenut muuta kuin vajaan parin kilometrin työmatkan edes takaisin.

Lenkkeilyä en ole aloittanut lainkaan. Pari kertaa olen koittanut ottaa juoksuaskelia kylmiltään, ja se ei ole tuntunut kovin hyvältä, mutta viime viikonloppuna kun olin aavikolla haikkaamassa, otin muutamia juoksupyrähdyksiä, eikä kevyt lenkkivauhti tuntunut lainkaan pahalta tai edes mitenkään erityiseltä. Tosin vaudin kiristäminen ei sitten tuntunutkaan yhtään hyvältä ajatukselta.

Ja noita tasaisen maan haikkeja olen siis tehnyt. Viime viikonlopun aavikkohaikki oli noin yhdeksän kilometrin mittainen, ja se ei rasittanut polvea lainkaan. Pahemmissa kivikoissa kävely hieman hirvitti, sillä parissa paikassa olisi ollut helppo teloa itsensä pahastikin. Olisi nimittäin ollut aika jyrkkä pudotus suoraan järveen. Sitä edellisenä viikonloppunakin tuli saman verran kävelyä maastossa.

Sen sijaan pitkien työpäivien päätteeksi työtuolista seisomaan noustessa polvi on tuntunut hieman jäykältä. Sellaista se on istumatyöläisen arki, varsinkin kun täällä maailmalla tulee istuttua pitkiä päiviä. No, polvi kyllä tokenee nopeasti, vain muutama kävelyaskel siihen tarvitaan, joten ei ole mitään syytä olla huolissaan.

Lisäksi alan saada polvea koukistumaan pelkällä vasemmalla jalalla seisoessa. En nyt sentään ihan istumaan saakka pääse, mutta tuntuu siltä, että ei enää niin kovin paljoa puutukaan.