Leikkauksen toinen vuosipäivä

Tänään on polvileikkauksen toinen vuosipäivä, joten on hyvä aika päivittää vähän kuulumisia.

Polven kanssa menee hyvin. Itse asiassa oikeinkin hyvin. Vielä keväällä muistan että polvi oli mielessäni joka päivä, mutta nyt vain harvoin. Ei se toki ihan entisensä ole, mutta hyvin lähellä kuitenkin. Yhdellä jalalla seisominen ja polven koukistaminen on ollut minulla sellainen perustesti tilanteen etenemisestä, ja nyt molemmilla jaloilla pääsen lähes samaan. Toki vasen eli leikattu polvi tuntuu ääriasennossa oudommalta, mutta ei se oikeakaan ihan kivuton ole.

Olen myös huomannut usein lähetäväni juoksemaan sen enempää ajattelematta polveani. Hyvä merkki sekin. Osin tässä on kyse siitä, että polvi on parempi kuin vielä vaikkapa puoli vuotta sitten, ja osin siitä, että olen tottunut siihen millainen se on. Pääasiahan on, että se ei haittaa arkea, ja lähes yhtä tärkeää on se, että se ei estä harrastuksia.

Niistä puheen ollen, laskettelukausikin on alkanut ja rinteeseen tekisi mieli. On vain ollut muita menoja ja kiireitä, niin en ole ehtinyt. Muita esteitä ei ole. Tämän kauden jännityksen kohde on se, miten sujuu kaksi peräkkäistä laskettelupäivää. Viime kaudella se oli vielä vähän turhan rankka juttu.

Tehtävä Utah täytetty

Viime sunnuntaina laskettelin Utahissa, tarkemmin sanoen Altassa. Rinteet olivat loistokunnossa ja laskettelu oli mahtavaa. Polven kanssa ei ollut mitään ongelmia ja jalat olivat muutenkin vihdoin täydessä laskettelukunnossa. Upea laskettelupäivä. Kyllä sen eteen kannatti tuskailla Mustavuoressa ja Himoksella. Tai ei Himos toki pelkkää tuskaa ollut, mutta kyllä siellä kivut jaloissa olivat välillä melkoiset. Nyt on kuitenkin hieno olo: suunnitelma laskettelukuntoon pääsystä onnistui täydellisesti, ja nyt voin hyvillä mielin odotella ensi kautta. Tämän kauden laskettelut kun varmaankin olivat nyt sitten tässä.

Whistler

Viikonloppuna laskettelin kaksi päivää Whistlerissä. Lauantaina rinteet olivat loistokunnossa, ja laskettelu oli vain ja ainoastaan nautittavaa. Pitkät laskut tuntuivat toki jaloissa enemmän kuin Himoksen lyhyet mäet, mutta polvi ei edelleenkään ollut yhtään niin ongelmallinen kuin vaikkapa oikea reisi. Sunnuntaina sen sijaan rinteet olivat lumisateen takia pomppuisia, ja laskeminen ei ollut oikein nautittavaa. Kun sitten polvi alkoi tuntua "jännältä", päätin lopettaa laskemisen kokonaan jo kahden aikaan. Kyllä tässä siis vielä vähän matkaa täyteen laskukuntoon on niin polven osalta kuin muutenkin. Olen nyt alustavasti päättänyt, että laskettelen Utahissa kuitenkin vain yhden päivän, ja vietän toisen päivän sen sijaan aavikolla haikkaamassa.

Toinen laskettelupäivä

Eilen laskettelin Himoksella kuusi tuntia. Päivä oli jaloille raskas, ja kyllä siitä polivikin osansa otti, sillä polvi oli turvonnut melkoisesti kun kotona asiaa pääsin tutkimaan, eikä sitä kyllä jäissä pitäminen yhtään auttanuut. Ja eipä tuo turvotus näytä yön aikanakaan laskeneen. Mitään tavallisesta poikkeavaa kipua en ole kyllä havainnut, en laskettelun aikana enkä sen jälkeen. Ja on se kyllä aika jännä juttu, että portaissa kävely tuntuu edelleenkin vähän huteralta, mutta laskettelu, sähly ja sulkapallo sujuvat ilman sen kummempia ongelmia.

Lisää sisäpelejä

Eilen pelasin taas sählyä ja tänään pelasin sulkapalloa. Eikä tunnu jalassa juuri missään. Ainoa oikea haitta on, että sulkapallossa juoksut etukentältä takarajalle ovat sikäli hankalia, että en oikein uskalla kääntyä äkkinäisesti.

Sinällään on kyllä outoa, että portaissa kävely tuntuu edelleen hankalata ja polvessa tuntuu tiettyä kipua, mutta sähly ja sulkapallo ei oikein tunnu missään.

Laskettelupäivä

Tänään laskettelin noin kolme tuntia Himoksella. Mäet olivat isompia, mutta polvi jaksoi ihan hienosti. Kotiin tultuani havaitsin lievää turvotusta, joten olen varmuuden vuoksi pitänyt polvea jäässä. En minä erityisen huolissani kuitenkaan ole, sillä polvi tuntui koko laskettelun ajan hyvältä.

Oleellisinta Himoksella oli se, että siellä on nopea neljän hengen tuolihissi. Ankkurihissi on murhaa lasketteluun tottumattomille jaloilleni, mutta tuolihissistä pääsee mäkeen jaloilla jotka eivät ole kipeät. Ehkä oli kuitenkin hyvä jättää tämä tänään vain kolmeen tuntiin. Katsotaan nyt miltä jalka tuntuu huomenna. Jos hyvltä, ensi viikonloppuna lienee vuorossa kuuden tunnin laskupäivä samassa paikassa.

Sählyä

Tänään pelasin ensimmäisen kerran polvileikkauksen jälkeen sählyä. Polvi muistutti itsestään tasan yhden kerran kahden 15 minuutin ottelun aikana. Pelasin ihan tosissani, ja en yhtään varonut jalkaa, en tahallani enkä vaistomaisesti. Hauskasti ainoa ongelma oli jo lämmittelyissä kipeytynyt vasen hauis. Pitkä tauko sählyn peluusta siis vaati veronsa siinä, ei suinkaan polvessa. Ei ehkä ollut fiksu idea räimiä yhtäkkiä ihan täysillä niitä vetoja kun ei ole varmaan pariin-kolmeen vuoteen tullut pelattua, mutta oli kyllä mahtava fiilisi kun sai sählymailan käteen, joten eipä sille oikein mitään voinut.

Toinen laskettelukerta

Tänään kävin laskettelemassa toisen kerran polvileikkauksen jälkeen. Paikka oli sama kuin viimeksi, ja laskuja tuli saman verran eli kuusi. Sikäli päivä oli pettymys, että laskumäärä ei tosiaan kasvanut edelliskerrasta, ja kivut jaloissa olivat samanlaiset kuin viimeksi. Odotukset olivat ehkä turhan korkealla, ja kun nyt puuttui huuma siitä että ylipäänsä pystyy laskemaan, hommasta jäi mieleen vain ne negatiiviset puolet. Ja niistä se pahin oli että jalkapohjiin sattuu edelleen aivan hulluna.

Toisaalta hyvää oli se, että heti ensimmäinen lasku sujui ihan niin kuin mitään laskutaukoa ei olisi ollutkaan. Viime kerrallahan ensimmäinen lasku oli melkoista haparointia. Kyllä tässä siis kuitenkin eteenpäin mennään. Ja luulenpa kyllä, että jalkakipuihin auttaisi kovasti, jos laskisi rinnettä jonka päälle pääsee tuolihissillä. Lähin on Himoksessa. Siellä jalat lepäisivät nousun ajan, ja saisi keskittyä vain laskemiseen.

Laskettelemassa

Tänään sitten lopulta uskaltauduin kokeilemaan laskettelua. Koko talven on ollut mielessä, että pitäisi vain mennä, mutta kaipa se on ollut pelko siitä että homma ei onnistu joka on saanut jättämään väliin. Polvi ei nimittäin edelleenkään ole mitenkään kivuton ja rutinaton, eivätkä lihaksetkaan ihan entiseen tapaan toimi. Toinen syy on toki ollut se, että vapaa-ajasta on ollut puutetta.

Lopulta sain sysäyksen lähteä mäkeen, kun huomasin että Tampereen rinteiden "kymppitiistait" ovat edelleen voimassa. Nimi periytyy markka-ajalta, mutta nykyisin tunnin laskettelun hinta on kymppitiistaisin kaksi ja puoli euroa. Niinpä tämä oli paras mahdollinen tapa testata laskettelua: rinne on 20 minuutin ajomatkan päässä kotoa ja laskettelu on siis lähes ilmaista.

Niinpä suuntasin tänään töiden jälkeen Mustavuoreen. Jännitys suksia jalkaan laittaessa oli suuri, mutta jotenkin minulla oli kuitenkin sellainen varma olo, että kyllä tämä hyvin menee. Ja niin menikin. Tottakai polvessa tuntui lievää kipua, mutta ei mitään ihmeellistä. Ja se tuntui enimmäkseen lihaskivulta. Ensimmäisen laskun alkaessa hoin mielessäni, että varovasti varovasti, mutta parin laskun jälkeen laskin jo ihan täyttä vauhtia. Toki vasemman eli leikatun jalan ollessa alarinteen puolella kantin painaminen rinteeseen ei ollut ihan niin luontevaa kuin normaalisti, mutta eiköhän sekin ala luonnistua kun tätä taas alkaa harjoitella. Ja kyllä minä toki kantin päällä laskin sitä luistattamatta myös vasemman suksen ollassa alarinteessä. Kaiken kaikkiaan laskeminen sujui ihan vanhasta muistista. Ja kyllä vain laskettelu on taas tosi hienoa.

Polvea paljon suurempi ongelma minulle oli se joka iskee aina kauden avauksessa: jalkapohjiin sattuu ihan älyttömästi. Polven puolesta olisin laskenut aivan tauotta koko tunnin, mutta jalkapohjien takia pidin tauot niin että laskuja tuli 1+2+3. Kuusi laskua pikkurinteessä nyt ei ole suuri määrä, mutta kyllä tämä sen lupasi, että lasketteluharratukseni jatkuu. Pari seuraavaa viikonloppua on jo täynnä muuta ohjelmaa, mutta niitä seuraavina parina viikonloppuna ajattelin mennä Himokselle laskettelemaan. Ja kaipa sitä täytyy jatkaa harjoittelua myös Mustavuoren tai Hervannan kymppitiistaisin. Tunti tai pari riittää kyllä noissa rinteissä vaikka polvi olisi täysin kunnossakin.

Edellisestä laskettelukerrasta olikin ehtinyt vierähtää jo lähes kaksi vuotta, sillä edellinen kerta oli huhtikuussa 2008. Yksi kausi jäi siis kokonaan väliin, ja kyllähän tämäkin kausi on jo pitkällä. Nyt suunnitelmissa on kotimaan laskettelun lisäksi laskureissuja Washingtonin osavaltiossa sekä parin päivän laskettelureissu Utahiin. Se motivoi treenaamaan kotimaassa ennen kuin kyseinen kuuden viikon reissu Seattleen alkaa.

Pyöräilyä

Nyt kun olen sään lämmettyä pyöräillyt aiempaa enemmän, olen tajunnut kuinka paljon polvi on vahvistunut viimeisten viikkojen aikana. Kun kuutisen viikkoa sitten pyöräilin ensimmäistä kertaa oikealla polkupyörällä, polkeminen tuntui hieman epävarmalta, enkä ollut ollenkaan varma siitä, haluanko puristaa lisää voimaa jos ylämäkeen tullessa unohtuu liian suuri vaihde silmään. Kun eilen kävin pyöräilemässä, huomasin välillä nousevani aivan vaistomaisesti seisovaan polkuasentoon, kun halusin selvitä ylämäestä vaihdetta vaihtamatta. Eikä tunnu missään. Ei polvi toki vielä entisensä ole, mutta on aina mukava huomata konkreettisia edistymisen merkkejä.

Toinen merkki: Tänä viikonloppuna muutamat työkaverit käviviät taas Whistlerissä laskettelemassa, ja pohdiskelin lievästi kateellisena, että kyllä tuolla polvella varmaan oikeasti pystyisi laskemaan. Kuusi viikkoa sitten kun samat työkaverit kävivät Whistlerissä ajatus oli lähinnä se, että polven kanssa voisi ehkä juuri ja juuri selvitä sukset jalassa hengissä alas.