Pyöräilyä

Nyt kun olen sään lämmettyä pyöräillyt aiempaa enemmän, olen tajunnut kuinka paljon polvi on vahvistunut viimeisten viikkojen aikana. Kun kuutisen viikkoa sitten pyöräilin ensimmäistä kertaa oikealla polkupyörällä, polkeminen tuntui hieman epävarmalta, enkä ollut ollenkaan varma siitä, haluanko puristaa lisää voimaa jos ylämäkeen tullessa unohtuu liian suuri vaihde silmään. Kun eilen kävin pyöräilemässä, huomasin välillä nousevani aivan vaistomaisesti seisovaan polkuasentoon, kun halusin selvitä ylämäestä vaihdetta vaihtamatta. Eikä tunnu missään. Ei polvi toki vielä entisensä ole, mutta on aina mukava huomata konkreettisia edistymisen merkkejä.

Toinen merkki: Tänä viikonloppuna muutamat työkaverit käviviät taas Whistlerissä laskettelemassa, ja pohdiskelin lievästi kateellisena, että kyllä tuolla polvella varmaan oikeasti pystyisi laskemaan. Kuusi viikkoa sitten kun samat työkaverit kävivät Whistlerissä ajatus oli lähinnä se, että polven kanssa voisi ehkä juuri ja juuri selvitä sukset jalassa hengissä alas.

Vuoristohaikki

Sunnuntaina tuli sitten kokeiltua, miten polven kanssa pääsee vuorelle. Vastaus on että ihan hyvin. Haikki oli toki lyhyt, vain 2 kilometriä ylös ja samaa reittiä takaisin alas, mutta polku oli varsin jyrkkä. Korkeuseroa oli nimittäin 300 metriä, eli kaltevuus oli keskimäärin 15 prosenttia. Se on paljon se.

Siitä huolimatta polvi ei varsinaisesti vihoitellut ollenkaan. Alas tullessa tosin vasemman jalan lihaksissa tuntui lievää pistävää kipua, mutta se oli aika lievää. Kuitenkin oli ihan hyvä että reissu ei tuon pidempi ollut. Ja täytyy myös todeta, että ylös mennessä oikea eli terve jalka väsyi ennen vasenta, joten kaipa sitä tuli vaistomaisesti rasitettua enemmän.

Haikilta kotiuduttuani kävin vielä pyöräilemässä. Tuntui siltä, että 20 kilometrin lenkki melko mäkisessä maastossa vain toimi hyvänä verryttelynä polvelle. Tosin tänä aamuna herätessäni jalat tuntuivat aika jäykiltä, joten kyllä eiliset rasitukset sentään jossakin tuntuivat. Sillä ei kuitenkaan välttämättä ole mitään tekemistä polvileikkauksesta toipumisen kanssa.

Polvi paranee

Olen nyt ollut Seattlessa nelisen viikkoa, ja tuntuu siltä että polven kanssa menee koko ajan paremmin ja paremmin. Kun ensimmäistä kertaa hyppäsin täällä polkupyörän selkään, polkeminen vähänkään isommalla vaihteella tai jyrkemmässä ylämäessä tuntui hieman epävarmalta, mutta nyt jo oikein nautin siitä kun vasemmalla jalallakin voi ihan kunnolla puristaa kun pitää saada lisää vauhtia tai selviytyä tiukasta ylämäestä. Silti minusta tuntuu, että pyöräilyä pitäisi harrastaa enemmän. Useimpina päivinä en ole polkenut muuta kuin vajaan parin kilometrin työmatkan edes takaisin.

Lenkkeilyä en ole aloittanut lainkaan. Pari kertaa olen koittanut ottaa juoksuaskelia kylmiltään, ja se ei ole tuntunut kovin hyvältä, mutta viime viikonloppuna kun olin aavikolla haikkaamassa, otin muutamia juoksupyrähdyksiä, eikä kevyt lenkkivauhti tuntunut lainkaan pahalta tai edes mitenkään erityiseltä. Tosin vaudin kiristäminen ei sitten tuntunutkaan yhtään hyvältä ajatukselta.

Ja noita tasaisen maan haikkeja olen siis tehnyt. Viime viikonlopun aavikkohaikki oli noin yhdeksän kilometrin mittainen, ja se ei rasittanut polvea lainkaan. Pahemmissa kivikoissa kävely hieman hirvitti, sillä parissa paikassa olisi ollut helppo teloa itsensä pahastikin. Olisi nimittäin ollut aika jyrkkä pudotus suoraan järveen. Sitä edellisenä viikonloppunakin tuli saman verran kävelyä maastossa.

Sen sijaan pitkien työpäivien päätteeksi työtuolista seisomaan noustessa polvi on tuntunut hieman jäykältä. Sellaista se on istumatyöläisen arki, varsinkin kun täällä maailmalla tulee istuttua pitkiä päiviä. No, polvi kyllä tokenee nopeasti, vain muutama kävelyaskel siihen tarvitaan, joten ei ole mitään syytä olla huolissaan.

Lisäksi alan saada polvea koukistumaan pelkällä vasemmalla jalalla seisoessa. En nyt sentään ihan istumaan saakka pääse, mutta tuntuu siltä, että ei enää niin kovin paljoa puutukaan.

Kolmen kuukauden etappi

Polvileikkauksesta on kohta kolme kuukautta, ja maanantaina kävin lääkärillä kolmen kuukauden näytöllä. Viime viikkoina minua on vaivannut se, että polvessa on edelleen kipuja kun sitä rasittaa, ja lisäksi turvotusta on jonkin verran. Tästä lääkärille jutellessani tämä muistutti, että sinne on porattu poralla pari reikää joihin on laitettu siirrejänne, joten kyllä se vain ottaa aikansa että kudokset paranevat. Niin kai se sitten on. Kävin samana päivänä myös fysioterapeutilla, ja tämäkin vakuutti, että kyllä kivut vielä tässä vaiheessa kuuluvat asiaan. Pakko se on kai hyväksyä sitten. Onneksi levossa tai edes normaalissa kävelyssä ei kipuja tule.

Lääkäri oli kaikin puolin sitä mieltä, että toipuminen ja kuntoutus ovat sujuneet erittäin hyvin. Polven liikeratakin on nyt täysi, mitä sekä lääkäri että fysioterapeutti kovasti ihastelivat. Se onkin sellainen asia, jossa edistyksen todella huomaa. Ensimmäisellä fysioterapiakäynnillä vikko leikkauksen jälkeen polvi taipui juuri ja juuri sen 110 astetta joka vaaditaan pyöräilyyn, mutta nyt menee 150 astetta ihan kevyesti. Vielä pari viikkoa sitten 150 astetta onnistui kun vähän väkisin teki, mutta nyt polvessa ei tunnu mitään jäykkyyttä ääriasennossakaan. Ja tuo 150 astetta siis tarkoittaa sitä, että kantapaa osuu pakaraan.

Seuraavaksi kuntoutus jatkuu Seattlessa. Siellä on vielä aika viileää, mutta siitä huolimatta pyöräily siirtyy nyt ulos. Ja sekös mieltä piristää, sillä on se nyt aina mukavampaa että polkiessa maisema vaihtuu. Myös lenkkeily olisi nyt sallittua, ja varmaan sitäkin täytyy jonkin verran harrastaa, vaikka fysioterapeutti olikin vähän sitä mieltä, että ei sitä kannata väkisin jos ei maistu, koska pyöräily on ihan riittävää treeniä. Joka tapauksessa tätä silmällä pitäen testasimme juoksumatolla miten juoksu sujuu, ja hyvinhän se sujuu. Toki se aiheutti kovemmassa vauhdissa lievää kipua, mutta ei sen ihmeempää. Juoksumatolla en muuten ollutkaan aiemmin juossut, ja täytyy kyllä sanoa, että se on ehkä typerintä hommaa mitä olen koskaan kokeillut.

Lisää fysioterapiaa

Maanantaina oli sitten taas pitkästä aikaa käynti fysioterapeutilla. Siellä käytiin läpi suunnilleen tutut kuviot. Oikeastaan ainoa ihan uusi asia oli yksi uusi venytys, jonka pystyy tekemään nyt kun polvi taipuu lähes täyden matkan.

Viime aikoina onkin ollut vähän turhautunut olo siitä, että tuntuu että polvessa ei oikein tapahdu muutosta mihinkään suuntaan. Kovasti on treenattu, mutta edelleenkään ei esimerkiksi polven koukistaminen pelkällä vasemmalla jalalla seistesää ei juurikaan onnistu. Kun fysioterapeutin kanssa koitettiin, hirveän värinän ja tärinän säestämänä sain sentään vähän liikettä, mutta jo pienessä kokussa tuli sen verran kipua, että pidemmälle ei voinut yrittää. Se kipu toki hävisi heti kun lopetin koukistamisen yrittämisen.

Toisaalta arkielämässä polvi vaivaa koko ajan vähemmän ja vähemmän. Se tosiaan taipuu kaikenlaisiin asentoihin, eikä enää pitkään aikaan ole tarvinnut juurikaan kiinnitää huomiota siihen millaisissa asennoissa istuu tai makaa. Myös kävelyvauhdin kiihdyttäminen ja jopa muutaman juoksuaskeleen ottaminen sujuu sen enempää asiaa ajattelematta.

Portaiden kävely on kylläkin edelleen aika nykivää ja huojuvaa, etenkin alaspäin tullessa. Kun oikea jalka on menossa alas, vasen jalka ei tietyn pisteen jälkeen enää pysty hallitsemaan tilannetta, ja oikea jalka tulee vauhdilla portaalle. Hieman paradoksaalisesti pystynkin tulemaan portaita alas ihan normaalin näköisesti kun vaan pidän ripeää lähesä juoksevaa vauhtia, mutta hidas eteneminen on myrkkyä.

Talviurheilun puutostilassa

Nyt kun on ollut useamman viikon kunnon talvikelejä, huomaan kuinka paljon kaipaan laskettelemaan. Tai yleensäkin talviurheilua. Oikein ottaa päähän viikonloppuisin katsella lumista maastoa ja sopivaa pikkupakkasta näyttävää lämpömittaria. Pulkkamäki kummipojan kanssa ei oikein pelasta, koska en uskalla itse mennä pulkkaan. Vaikka hauskaa muuten onkin.

Karuinta on, että välillä iskee uskonpuute sen suhteen että polvesta vielä laskettelukuntoinen tulee. Olisi kamalaa, jos minulta tuo harrastus vietäisiin! Kun seison pelkän vasemman jalan varassa ja yritän koukistaa polvea, edelleenkään ei tapahdu mitään. Ei kertakaikkiaan mitään. Jalkaprässissä toki saan pelkän vasemman jalan treenissä liikettä aikaiseksi omaa painoani huomattavasti pienemmillä painoilla, mutta kyllä siinäkin tulee väsy ihmeen nopeasti.

Kuntosalirutiini

Olen vihdoinkin saanut myös saliharjoitteluun sopivan rutiinin päälle. Viimeisen viikon aikana olen nimittäin tehnyt täyden saliharjoituksen tahdissa maanantai-keskiviikko-lauantai-maanantai. Tavoite on käydä joka toinen päivä, mutta aina silloin tällöin tästä tahdista voi päivän verran lipsua. Jalkaprässi tuntuu olevan tehokkain harjoitusmuoto, ja siinä olen alkanut jo pikkuhiljaa nostamaan painoja ja lisäämään sarjojen määrää. Täytyy nyt pitää vain maltti päällä etten tee liikaa tai liian kovilla painoilla. Välipäivinä poljen kotona kuntopyörää ja teen joitakin muita kevyitä harjoituksia.

Parhaiten kuntoutumisen etenemisen huomaa portaita kävellessä. Esimerkiksi tänä aamuna rappukäytävän lyhyiden portaiden tuntui lähes normaalilta. Tosin iltapäivällä kun kävelin töissä huomattavasti pidemmät portaat, tunne oli portaiden yläpäässä kyllä ihan toinen. Välillä tuntuukin että kuntoutuminen etenee hienosti, mutta toisinaan iskee epätoivon tunnelma, kun tajuaa miten ihan perusasiat ovat edelleen hyvin hankalia tai kivuliaita. Tänään esimerkiksi kokeilin, mitä tapahtuu kun ottaa lasketteluasennon, siis polvet hieman koukkuun, ja alkaa siirtämään painoa eri puolille. Eipä tarvitse kuvitella, että vasemmalla jalalla pystyisi vielä pitkään aikaan kanttaamaan suksea. Onneksi tavoitteet on asetettu vasta ensi marraskuulle.

Kolmen viikon päästä on seuraava käynti fysioterapeutin juttusilla. Sen jälkeen alkaakin kai pikkuhiljaa juoksuharjoittelu. Saapa nähdä miten paljon se sitten sattuu. Toisaalta kolmessa viikossa polvelle ehtii vielä tapahtua ihmeitä.

Fysioterapiaa

Tänään oli sitten kolmas fysiterapeutilla käynti. Ihmeitä ei ole tapahtunut: polvi on päivä päivältä parempi, mutta mitään ihmeellisiä harppauksia ei parantumisessa ole tapahtunut. Yksi positiivinen yllätyskin tänään ilmeni, sillä yllätyksekseni pystyn nyt oikealla eli terveellä jalalla seistessäni koukistamaan vasemman jalan niin että saan nilkasta kiinni. Tätä yritettiin viimeeksi kolme viikkoa sitten, eikä silloin oltu edes lähellä.

Toisaalta ihan kaikki mitä yritettiin ei onnistunut. En esimerkiksi pysty koukistamaan vasenta polvea juuri ollenkaan kun seison pelkän vasemman jalan varassa. Tuntuu tosi friikiltä, kun oikein mitään ei tapahdu vaikka kuinka yrittää. Pelkällä oikealla jalalla pääsee toki helposti istuvaan asentoon asti.

Seuraava käynti on kuukauden päästä, ja voi olla, että se jää viimeiseksi. Fysioterapeutilla kun ei kohta ole enää mitää annettavaa. Tavallaan ei ollut tänäänkään, sillä mitään aivan uutta ei nyt aloiteta. Hyötyä käynnistä kyllä oli, sillä treeniohjelmaan kaikenlaista pientä säätöä ja sain muutenkin monia hyödyllisiä pikkuvinkkejä.

Lääkärin jälkitarkastus

Perjantaina oli sitten vihdoinkin lääkärin jälkitarkastus. Menin tarkastukseen luottavaisin mielin, enkä joutunutkaan pettymään. Lääkäri komensi hoitpöydälle makaamaan, ja testasi polven toiminnan. Siirre kuulemma toimii niin kuin pitääkin. Ja siltähän minusta on tuntunutkin: jalka tuntuu vakaalta. Seuraavan kerran nähdään parin kuukauden päästä.

Tällä välin olen aloittanut kuntopyöräilyn, jota olen harrastanut kevyellä vaihteella 12 minuuttia lähes joka päivä. Jalkaprässi sen sijaan on jäänyt aloittamatta muunmuassa sairastelun takia, mutta sitä olisi tarkoitus kokeilla alkavalla viikolla. Harjoittelun seurauksena polveen on palannut pieni turvotus, mutta se on lääkärin mukaan aivan normaalia. Lisäksi minulla on myös ollut pientä takareiden jäykkyyttä, mutta sekin on kuulemma täysin asiaan kuuluva ilmiö. Muuten jalka on mennyt koko ajan parempaan suuntaan. Muun muassa lattialle meneminen onnistuu jo paljon paremmin. Portaissa käveleminen on tosin edelleen melko vaikeaa ja hieman kivuliastakin. Toivottavasti se tästä treenillä pikku hiljaa helpottuu. Juuri nyt tuntuu kuitenkin aika uskomattomalta, että viiden viikon päästä pitäisi jo aloittaa juoksutreeni.

Viimeksi otsikoin kirjoitukseni "Positiivisella mielellä". Nyt kun on ollut pari melko aurinkoista viikonloppua putkeen, on pakko myöntää, että tuntui aika pahalta ettei päässyt laskettelemaan. Ilman laskettelua ulkoiluharrastukset ovat talvella minulla kyllä aika vähissä.